Oma tupa, oma lupa

10.10.2012-13.1.2013Pekka Halonen, Auringonlasku Tuusulanjärvellä 1902

Halosenniemen näyttely tuo esille taiteilija Pekka Halosen Halosenniemessä ja sen lähiympäristössä tekemää taidetta. "Oma tupa, oma lupa" - suuri, käytännöllinen ateljeetalo loi Haloselle oivat puitteet työskentelyyn.

Näyttelyn teoksissa tulee hyvin esille Pekka Halosen suunnittelema ja rakentama Halosenniemen upea taiteilijakoti. Sitä on esitelty lukuisille matkailijoille jo 110 vuoden ajan - heti sen valmistumisesta lähtien. Talon ateljee on ollut koko perheen kokoontumispaikka. Tuusulan Rantatien taiteilijat ja muut taiteilijaystävät ovat viettäneet Halosenniemessä lukuisia yhteisiä hetkiä saunailloista kotikonsertteihin keskustellen ja pohtien elämää, taidetta ja politiikkaa laidasta laitaan. Ateljeetaloa, saunaa ja kotirantoja kuvataan useissa maalauksissa ja interiööreissä. Niiden avulla aukeavat näkymät Pekka Halosen kotiniemellään tekemään taiteeseen sekä myös perhe- ja taiteilijaelämään. Esillä on maalauksia, joita ei ennen ole nähty näyttelyssä.

Halosenniemen kirjastonurkkaus antaa vihiä perheen keskuudessa suositusta harrastuksesta, lukemisesta. Omia perheenjäseniä on kuvattu maalauksissa luku- tai kirjoituspuuhiin syventyneinä. Pekka Halosen veli Heikki oli konserttiviulisti ja hänet taiteilija on ikuistanut maalauksiin viulunsa kanssa. Heikki olikin Halosenniemessä mieluusti nähty vieras niin saunailloissa kuin kotikonserteissa. Rysiä rantavedessä -maalaus vuodelta 1926 kertoo kalastuksesta kotirannoilla. Halonen kalasti kerrallaan vain päivän tarpeeksi. Kalan ohella Halosenniemessä kerrotaan myös syödyn simpukoita. Niitä koukittiin pitkillä haaveilla jään alta. Pestyt simpukat keitettiin viinissä ja maustettiin.

Pekka Halonen alkoi kuvata 1900-luvun alusta kansallisten maisemien sijaan yhä enemmän intiimejä maisemia lähiympäristöstä. Nämä maisemat vuodenaikojen vaihteluineen näyttäytyvät Pekka Halosen maalauksissa niin koloristisessa värihehkussa kuin lopputuotannon seestyneempinä sävyinä. Maalauksista tuttuja rantamaisemia, rakennuksia ja näkymiä puutarhasta voi edelleen tunnistaa. Maalauksista heijastuu taiteilijan näkemys omasta elinympäristöstään.

Halosenniemi on ollut nähtävyys jo reilusti yli sadan vuoden ajan. Nykyään talon jokainen huone kertoo omaa tarinaansa historiasta - taiteilijaperheen elämästä yli kolmenkymmenen vuoden ajalta. Halosten lapset myivät rakennuksen Tuusulan kunnalle vuonna 1949 ehdolla, että siitä tulee museo. Halosenniemi oli alkuaikoina Tuusulan kotiseutumuseona. Nykyisessä muodossa Halosenniemi avattiin yleisölle vuonna 1990. Talo jatkaa vanhaa perinnettään - matkailijat käyvät ihailemassa taloa, maisemia ja taidetta sekä nauttivat museossa aina silloin tällöin järjestettävistä konserteista tai teatteriesityksistä.

Oma tupa, oma lupa
10.10.2012-13.1.2013

Teksti: tutkija Johanna Rinta-aho, Tuusulan taidemuseo, Halosenniemi