Halosenniemi
Takaisin ylös

Lunta tupaan – talvimaisemia

Pekka Halonen, Pakkasilta 1923, yksityiskokoelma"Lunta tupaan" – talvimaisemia
8.10.2013–12.1.2014

Halosenniemen näyttelyssä "Lunta tupaan – talvimaisemia" esitellään Pekka Halosen talvisten ja keväisten lumimaisemien lisäksi joukko talven kuvauksia kansallisen heräämisen ja identiteetin etsimisen ajalta 1800-luvun puolivälistä 1930-luvun alkuun.

Pekka Halonen on iskostunut mieliimme Suomen luonnon tulkitsijana jo taiteilijan elinaikana. Halonen maalasi talvimaisemia koko tuotantonsa ajan antaen kasvot talvelle hyvin erilaisin aihein ja tavoin. Halosen varhaisimmat näyttelyssä olevat talvimaalaukset ovat 1890-luvun puolivälissä tehdyt Myllykylän maisemat. Ateneumin taidemuseosta on lainassa merkkiteos "Ilveksen hiihtäjät", joka oli esillä Pariisin maailmannäyttelyssä 1900 Suomen paviljongissa. Maailmannäyttelyssä oli eri taiteilijoidemme maalauksia, joiden kaikkien tuli esittää suomalaisia elinkeinoja ja ammatteja. Vertailukohteena esillä on myös "Ilveksen hiihtäjien" luonnos, "Luminen rinne".

Von Wrightin veljeksiä pidetään suomalaisen maisemamaalauksen uranuurtajina. Vieläkin merkittävämpää on heidän panoksensa yksityiskohtaisen luonnon kuvaajina ja lintumaalareina. Ferdinand von Wrightin talviaiheinen maalaus innosti Fredrik Cygnaeuksen ihmettelemään jo vuonna 1850, miksi taiteilijat eivät suuremmin joukoin tulkinneet pohjoisen talven kauneutta, mille ei löydy vertaista mistään maailmasta. Von Wrightit saivat seuraajia – näyttelyssä on muun muassa Ferdinand von Wrightin teosten ohella Pekka Halosen opettajan Fredrik Ahlstedtin tunnelmakeskeisiä teoksia sekä Fanny Churbergin vapaalla siveltimellä maalattuja ekspressiivisiä teoksia.

Pekka Halonen, Talvimaisema myllykylästä 1896, Ateneumin taidemuseoNäyttelyssä on mukana sekä Pekka Haloselle tyypillisiä kuvauksia lumikuorrutuksen pyöristämistä puiden oksista että talvisia näkymiä Halosenniemen kotirannoilta. Värikauden aurinkoisista teoksista 1910-luvulla voi aistia kirpeän pakkasilman ja narskuvat hanget. Valkoisesta lumesta huolimatta ne ovat sävyiltään vivahteikkaita ja väritykseltään voimakkaita. 1920-luvulla tapahtui muutos hillitympään väriskaalaan ääriviivojen heiketessä ja väripinnan läpikuultavuuden kasvaessa. Viimeisten vuosien maalaukset ovat yhä askeettisempia ja pelkistetympiä. Teoksista voi aistia taiteilijan hartaan suhtautumisen luontoon.

"Nykyään päiväni parhaastaan menevätkin hiihtelemiseen. Sillä metsät ovat nyt satumaisen kauniita. Mutta on vaan niin pimeät päivät, ettei paljon voi maalata. On niin harmaata ja yksiväristä kaikki. Kuitenkin on niin hauska siellä hiihdellä siellä äärettömässä ornamentiikassa. Puut kun ovat aivan lumiset ja oksat riippuvat kaariksi vääntyneinä maata kohti." kirjoittaa Pekka Halonen Louis Sparrelle vuonna 1895.

 

Teksti: Halosenniemen tutkija Johanna Rinta-aho