Halosenniemi
Takaisin ylös

Tunnelmapaloja Halosenniemessä

Pekka Halonen, Maisema Tuusulanjärven yli, 1916, yksityiskokoelmaHalosenniemen näyttelyssä "Tunnelmapaloja Halosenniemessä" on taiteilijakodin ohella nähtävillä talon isännän Pekka Halosen (1865–1933) taidetta vuosien varrelta – maisemamaalauksia, intiimejä luonnontutkielmia sekä kuvauksia perheen elämästä. Mukana on myös muutamia maalauksia nuoremmalta sukupolvelta eli Pekka Halosen tyttäreltä Marja Haloselta (1904–1986) ja hänen puolisoltaan taidemaalari Ahti Mieholta (1908–1979).

Pekka Halonen nousi Suomen taiteen kärkeen 1800-luvun lopulla kansallishenkisine maisemineen ja kansankuvauksineen. Halosen muuttaessa Tuusulaan 1890-luvun lopussa hänen taiteensakin muuttui. Kansalliset aiheet vaihtuivat vähitellen Tuusulanjärven ympäristön ja Halosenniemen luonnon lähinäkymiin: rantaviivan lumoon, värikylläisiin kuvauksiin puutarhasta, luonnon rauhaa kuvastaviin metsänsisuksiin sekä omaa perhettä kuvaaviin, lähinnä lapsiin liittyviin aiheisiin.

Halosenniemen näyttelyn teoksista suurin osa on Tuusulassa maalattuja, mutta mukana on myös hienoja kansankuvauksia 1800-luvun lopulta. Moneen Halosen maalaukseen liittyy tarina. Näyttelyn tunnelmapalat koostuvatkin teosten atmosfäärien lisäksi niihin liittyvistä kertomuksista, hetkistä tai tapahtumista. Halosenniemen kallioilla kasvoi käkkärämänty, mikä oli Haloselle eritäin mieluinen kuvauskohde. Kuumina kesinä puulle kannettiin ylös kalliolle vettä. Lapset eivät saaneet ottaa siitä käpyjä, vaan puuta piti suojella. Halosen lapset nimesivät puun Miljoonamännyksi, koska siitä tehtyjen maalausten rahallinen arvo ylitti heidän mielestään miljoonan markan rajan. Pekka Halonen teki myös lapsistaan useita maalauksia, joiden aiheina oli rantakivillä istuvia ja lukevia tyttöjä tai lapsia leikkimässä hietikolla. Näitä maalauksia tehtiin Halosenniemen kotimaisemien lisäksi myös Päijänteen rannoilla Harmoisissa ja myöhemmin Kuhmoisten Kivikoskella. Isän mallina istuminen ei lapsia aina innostanut, joten he ehdottivat isälleen maalauksen aiheeksi Lapset kiven takana piilossa.

Tunnelmapaloja Halosenniemessä
1.1.–24.4.2016
Pekka Halosen taidetta ja perheen elämää

HALOSENNIEMI
Tuusulan taidemuseo
Rantatie, Tuusula
p. 09 8718 3466, 09 8718 3465
www.halosenniemi.fi
www.facebook.com/halosenniemi
Avoinna
ti–su klo 12–17
Pääsymaksut
aikuiset 8 € / eläkeläiset, opiskelijat 6 € /lapset (7–17 v.) 2 €.

Banneri_HN_tunnelmapaloja620x260