Tuusula-viikko jatkuu markkinatunnelmissa

23.07.2019

Antiikkimarkkinat, kuva Kari KohvakkaTuusula-viikko käynnistyi lauantaina 20.7. ja juhlintaa jatketaan vielä sunnuntaihin 28.7. saakka. Tapahtumaviikon loppupuolella on tarjolla markkinoita, musiikkia, teatteriesityksiä, museoiden näyttelyjä sekä perinteiset kyläjuhlat. Ohjelmaa järjestävät tuusulalaiset kulttuuri- ja kotiseutuyhdistykset, museot sekä Tuusulan kulttuuripalvelut.

Hyrylän tori herää eloon torstaina 25.7. klo 10-17, kun torin valtaa käsintekijöiden markkinat.  Myynnissä uniikkeja, käsintehtyjä tuotteita laidasta laitaan, esimerkiksi koruja, huiveja, hattuja, mattoja, lahjatavaroita ja sisustustuotteita. Käsintekijöiden markkinat järjestää Tuusulan Taitokädet ry. Lauantaina 27.7. Jokelan tiilitehtaan antiikkimarkkinoilla markkina-alue täyttyy antiikin ja vanhan tavaran kauppiaista. Pikkupurtavaa voi ostaa buffetista. Nukketeatteri- ja kansanmusiikkiesitys Mytty-iltamat viihdyttää klo 11 ja 13. Mytty-iltamissa puhalletaan yhteen hiileen, viikset karkaavat ja ujokin uskaltaa. Koko maailman polska soi ja mytty muuttuu iloksi. Esitys sopii hyvin kaikelle kansalle, niin pienille kuin isoillekin. Antiikkimarkkinat järjestää Jokelan Tiilitehdasperinne ry.

Taiteilijakoti Erkkolassa juhlitaan perjantaina 26.7. Martan nimipäivää. Martta Wendelin Seura tarjoaa kahvit nimipäiväsankarin kunniaksi klo 11–18. Sunnuntaina 28.7. Saarikoski-jousikvartetti, solistinaan laulaja Juha Hostikka konsertoivat Erkkolassa. Laula tyttö – Oskar Merikanto J. H. Erkon runojen säveltäjänä -konsertti alkaa klo 18. Liput 15 euroa. Lippujen ennakkovaraukset osoitteessa www.lyyti.in/laulatytto

Koko perheen kesäinen tapahtuma Klaavolantien kyläjuhla järjestetään Klaavolan museon ja Ilmatorjuntamuseon alueella Tuusula-viikon päätöspäivänä, sunnuntaina 28.7. klo 12­–16. Tapahtuma avataan juhlallisesti lipunnostolla klo 12.00.  Avajaistervehdyksen tuo apulaispormestari Jussi Salonen. Tapahtumassa on monenlaista ohjelmaa kaikenikäisille. Kyläjuhlan järjestävät Tuusulan kulttuuri ja museo, Ilmatorjuntamuseo sekä Tuusula-Seura ry.

Tuusula-viikon päätteeksi on tarjolla kesäteatteriesityksistä Mikä Mikä Teatterin esitys Kerran vielä tunteella sekä Keski-Uudenmaan Teatteri KUT:n Tankki täyteen 2 – Maallamuuttajat. Lippuja voi tiedustella suoraan edellä mainituista teattereista.

Tuusula-viikon koko ohjelma sekä lisätietoja Tuusulan kunnan nettisivuilta: www.tuusula.fi/tuusulaviikko

Takaisin