Tuusulan museon kohteet tavoittivat poikkeusvuonna noin 48 000 kävijää

12.01.2021

Aleksis Kiven kuolinmökki kesällä 2020. Kuva Kari Kohvakka

Tuusulan museon vuoteen 2020 vaikutti vahvasti koronapandemia, joka sulki museot lähes kolmeksi kuukaudeksi. Siitä huolimatta Tuusulan museokohteessa eli Halosenniemessä, Taiteilijakoti Erkkolassa, Aleksis Kiven kuolinmökillä, Klaavolan talossa, Kellokosken sairaalamuseossa sekä Jokelan tiilitehtaalla kävi lähes 43 500 asiakasta. Muissa tilaisuuksissa museo tavoitti noin 1000 asiakasta ja museoiden opetuspalvelut kohtasivat 3400 oppilasta.

Halosenniemessä vieraili noin 19 000 kävijää. Siellä koronavuosi vaikutti eniten, kun kotimaiset matkailijat ja erilaiset retkiryhmät jäivät pois kevään sulkuajalta. Viime vuodesta kävijämäärä väheni lähes 15 000 kävijällä, mutta se olikin lähivuosien ennätysvuosi. Heinäkuusta eteenpäin museossa kuitenkin kävi hyvin asiakkaita erilaisista koronarajoituksista huolimatta. Museokortilla kävi jopa 47% kävijöistä.

– Loppuvuodesta "Metsän siimeksessä" -näyttelyn ehti käydä katsomassa 4500 asiakasta, joka oli ajankohtaan oikein hyvä määrä, pohtii kulttuuri- ja museotoimenjohtaja Ulla Kinnunen.

Taiteilijakoti Erkkolassa vieraili vuoden aikana lähes saman verran kuin aiempina vuosina eli lähes 10 000 asiakasta. Museokortilla Erkkolassa vieraili yli puolet kävijöistä. Kesän näyttely "Muumeja ja maalauksia - Tove Janssonin maailma" kiinnosti hyvin paljon.

– Koko vuoden kävijöistä lähes 45 % vieraili Erkkolassa heinäkuussa. Kotimaan matkailijoita kiinnosti Tove Jansson monipuolisuus taitelijana, kertoo kulttuuri- ja museotoimenjohtaja Ulla Kinnunen.

Aleksis Kiven kuolinmökki puolestaan on nähtävyytenä suomalaisten kestosuosikki. Vaikka koronarajoituksilla mökissä pääsi vierailemaan yksi henkilö tai seurue kerrallaan, kävi siellä lähes 10 000 asiakasta.

– Kesän ilmiöksi muodostui näky, jossa portilta asti jonotettiin turvavälein kuolinmökille, Ulla Kinnunen muistelee ja jatkaa, kiemurteleva jono jopa innosti muitakin pysähtymään ja odottamaan pääsyä sisälle.

Tuusulan museon avoinna pitämistä kohteista Kellokosken sairaalamuseossa vieraili 2500 kävijää ja Jokelan tiilitehtaalla yli 1300. Klaavolan museon kävijät koostuvat lähinnä opetukseen liittyvistä asiakkaista, joita oli tänä vuonna noin 600.

Kohtaamisia monin tavoin

Vuoden aikana Tuusulan museolle koronavuosi toi myös uusia tapoja toimia. Toimintaa siirrettiin verkkoon, muun muassa Teams- ja Meets -kokousalustoja hyödynnettiin ja julkaistiin videomateriaalia YouTubessa. Vuonna 2020 Tuusulan museon YouTube -kanavalla julkaistiin 27 erilaista videota, ja katsojakertoja kertyi noin 8500.

Myös perinteisiä tapahtumia pystyttiin järjestämään, joista merkittävimpiä olivat alkuvuoden Arkeologia-tapahtumapäivä, Tuusula-päivä heinäkuussa, Tuu museoon -viikot loppukesästä sekä Lasten museojuhla syyskuussa. Museoissa järjestettiin myös muutamia verkkotapahtumia, jotka tarjosivat kulttuurikokemuksia yleisömäärälle, jota ei livetapahtumissa olisi saavutettu.

Lapsia ja nuorisoa tavoitettiin kulttuurikasvatussuunnitelman ja muun museopedagogisen toiminnan kautta. Näitä tapahtumia oli 110 ja toimintaan osallistui 3400 henkilöä. Museossa järjestettyjen pajojen ja tapahtumien ohella projektit ja retket suuntautuivat eri puolille kuntaa esimerkiksi 4.-luokkalaisten kotiseuturetkien muodossa. Lähi- ja etäopetuksessa käsiteltiin erilaisia teemoja, esimerkiksi muumifilosofiaa, kestävää kehitystä, Tuusulan esihistoriaa ja tunnusesineitä.

Tuusulan museo
Halosenniemi
Taiteilijakoti Erkkola
Aleksis Kiven kuolinmökki
Klaavolan talo
Kellokosken sairaalamuseo
Jokelan tiilitehdas

Lisätietoja
kulttuuri- ja museonjohtaja Ulla Kinnunen, ulla.kinnunen@tuusula.fi, p. 040 314 3456

Takaisin