Tuusulan museolle ja Pekka Halosen seuralle Tuusula-Seuran Ruusut
Tuusula-Seura Ry antoi vuosittaiset Ruusunsa merkittävästä kotiseututyöstä yhteisölle, joka organisoi Pekka Halosen taidenäyttelyä Pariisin taidemuseoon Petit Palaiseen. Ruusut jaettiin Petit Palaiselle, Tuusulan museolle ja Pekka Halosen seuralle Tuusula-Seuran kevätkokouksen yhteydessä.

Kuten Petit Palaisen näyttelyn kuraattori Anne-Charlotte Cathelineau tervetuliaispuheessaan Pekka Halosen seuran tutustumismatkan osanottajille kertoi, näin mittavien ja onnistuneiden näyttelyjen takana ovat aina ihmiset ja heidän yhteistyönsä. Aloite näyttelyyn syntyi Petit Palaisin johtajan Annick Lemoinen rakkaudesta luontoon ja hyvistä henkilökohtaisista kokemuksista ja suhteista Suomeen.
– Tuusulassa taas kulttuuri- ja museotoimen johtaja Ulla Kinnunen yhdessä museon intendentti Minna Tuomisen ja näyttelyamanuenssi Päivi Ahdeoja-Määtän kanssa ylsi erinomaiseen suoritukseen näyttelyn järjestelyissä, kertoo Tuusula-Seuran puheenjohtaja Paula Kyrö.
Myös Pekka Halosen seura oli taustalla mukana ja järjesti muun muassa taidematkan Pariisiin näyttelyyn.
Pekka Halosen – Hymni Suomelle -näyttely oli osa Ateneumin Klassikot maailmalle -hanketta, joka vie kuvataidetta ulkomaille Jane ja Aatos Erkon säätiön tuella. Halosenniemen museo on ollut mukana näyttelyn suunnittelussa ja Pariisissa nähtiin useita Halosen teoksia ja Halosenniemen alkuperäisesineistöä Halosenniemen ja Pekka Halosen seuran kokoelmista.
Näyttelyn päättyessä Pariisissa sen oli nähnyt 193 000 pariisilaista ja ulkomaista vierailijaa. Seuraavaksi näyttely lähtee vielä kahden maan turneelle uusien katselijoiden ihailtavaksi. Rijksmuseum Twenthen hollantilaiset edustajat ovat jo käyneet opiskelemassa ja tutustumassa Halosenniemeen Suomen talven ja Tuusulanjärven jääratojen näyttäessä parhaita puoliaan vierailijoille ja Enschedessä sijaitsevassa museossa näyttely avautuu 20.3. Tanskassa Ordrupgaardissa näyttely avautuu 4.9.
Tuusulanjärven museokohteissa lähes 170 000 kävijää vuonna 2025
Halosenniemen kesää vietetään Pariisin taivaan alla