Siirry sisältöön

Juhannus Tuusulan museon kohteissa

Tuusulan museon kohteiden aukioloajoissa on poikkeuksia juhannuksen aikaan.
Uutinen
Halosenniemen sisäkuva vuodelta 2025, kuvassa ateljeen ikkuna

Pyhä luonto tulee Halosenniemeen

Halosenniemen ”Pyhä luonto” -näyttely avautuu 2. kesäkuuta. Näyttely esittelee taiteilijoiden luontokäsityksiä Pekka Halosen maisemamaalauksista aina nykytaiteilijoiden tulkintoihin asti. Näyttelyn punaisena lankana on Halosen panteistinen suhde luontoon. Luontoteema ilmenee monin tavoin myös nykytaiteessa.
Uutinen
Korkealta kuvatussa maalauksessa järvimaisema, jonka rannalla kylä. Etualalla korkeita mäntyjä.

Ukkostuuli kaatoi puita Halosenniemellä

Eilinen ukkonen teki tuhoja Halosenniemen ympäristössä kaataen useampia puita. Kulkureitti niemelle on saatu jo avattua. Museorakennusta vasten nojaavan puun tulee metsuri nostoautoineen kaatamaan aamupäivän aikana.
Uutinen

Kesäkausi starttaa Tuusulan museon kohteissa

Tuusulan museoissa siirrytään toukokuussa kesän aukioloaikoihin. Tuusulan Rantatiellä Aleksis Kiven kuolinmökki avaa ovensa ja aukioloajat pitenevät Erkkolassa ja Halosenniemessä. Kellokosken sairaalamuseo avaa ovensa toukokuussa muutamana lauantaina.
Uutinen
Pienen, puurakenteisen Aleksis Kiven kuolinmökin pihalla ihmisiä kesällä.

Pääsiäisen aukioloajat Halosenniemessä

Halosenniemi hiljentyy pääsiäisen viettoon pitkänä perjantaina 3.4. Lauantain ja sunnuntain museo on avoinna normaalisti klo 12–17.
Uutinen
Tiiliuunin uunisuuluukkuun on kuvattu kumartava teeri.

Pekka Halosen taiteesta nauttivat nyt hollantilaiset

Rijksmuseum Twenthe esittelee ensimmäisen suuren Pekka Halosen (1865–1933) retrospektiivisen näyttelyn Alankomaissa. ”Pekka Halonen – Oodi suomelle” -näyttely on toteutettu yhteistyössä Ateneumin taidemuseon, Petit Palais’n, Rijksmuseum Twenthen ja Ordrupgaard-museon kanssa.
Uutinen
Taidenäyttelyssä Pekka Halosen maalauksia vihreällä seinällä

Tuusulan museolle ja Pekka Halosen seuralle Tuusula-Seuran Ruusut

Tuusula-Seura Ry antoi vuosittaiset Ruusunsa merkittävästä kotiseututyöstä yhteisölle, joka organisoi Pekka Halosen taidenäyttelyä Pariisin taidemuseoon Petit Palaiseen. Ruusut jaettiin Petit Palaiselle, Tuusulan museolle ja Pekka Halosen seuralle Tuusula-Seuran kevätkokouksen yhteydessä.
Uutinen
Taidenäyttelyyn on rakennettu kopio hirsisestä ateljeesta.

Talvilomaviikon perheopastukset Halosenniemessä

Saavu koko perheen voimin kuulemaan elämästä Halosenniemessä. Millaista olikaan elämä Halosten aikaan Tuusulanjärven rantamaisemissa? Halosenniemen uusi näyttely ”Kivityömiehistä tukinuittajiin” esittelee Pekka Halosen maalaamia tilausteoksia ja julkista taidetta, kuten alttaritauluja ja seinämaalauksia.
Uutinen
Hirsirakennuksen kaksikerroksinen ateljeetila, jossa oikealla korkea ruutuikkuna antaa valoa tilaan. Vasemmalla seinustalla punatiilinen takka.

Kivityömiehistä tukinuittajiin -näyttely avautuu Halosenniemessä

Halosenniemessä 4.2. avautuvassa näyttelyssä esitellään Pekka Halosen maalaamia tilausteoksia ja julkista taidetta. Näyttelyn nimi juontaa Pekka Halosen kahteen tunnettuun tilaustyöhön: Sigrid Juséliuksen mausoleumin eteisen seinäfreskoon Kivityömiehiä (1903) sekä Kansainliitolle Genèveen tilattuun maalaukseen Tukinuittajat (1925). Pekka Halonen maalasi myös muotokuvia, kirjankuvituksia ja osallistui kirkkojen alttaritaulukilpailuihin.
Uutinen
Maalaus, jossa 5 miestä selvittelee koskessa tukkisumaa. Rannalla nainen tarjoilee kahvia kahdelle miehelle

Tuusulan museo ja kulttuuri liikutti lähes 75 000 kävijää vuonna 2025

Mennyt vuosi oli vilkas Tuusulan kulttuuripalveluissa. Tuusulan museon kohteissa vieraili lähes 62 000 kävijää. Suurin osa vierailijoista liikkuu kesäkaudella, mutta tänä vuonna Halosenniemen ja Erkkolan syksyn näyttelyissä oli aiempaa enemmän kävijöitä. Kulttuurin järjestämissä tapahtumissa oli yli 12 000 osallistujaa ja ne toivat esille monipuolisesti eri taiteenlajeja.
Uutinen
Ihmisiä istuu nurmikolla kuuntelemassa esitystä.

Tuusulanjärven museokohteissa lähes 170 000 kävijää vuonna 2025

Vuonna 2025 Tuusulanjärven alueen eli Tuusulan, Järvenpään ja Keravan museoissa vieraili 169 323 kävijää. Luku kertoo kulttuuriperinnön vetovoimasta ja alueen merkityksestä matkailulle – museot ovat vahva valttikortti kulttuuri- ja lähimatkailussa.
Uutinen
Järvimaiseman keskellä niemellä suuri hirsinen rakennus.

Maalle kauvaksi pois -näyttelyn viimeiset viikot

Halosenniemessä on vietetty viime vuonna Pekka Halosen syntymän160-vuotisjuhlavuotta ja sitä on juhlistettu näyttelyllä ”Maalle kauvaksi pois – maalarin maisemissa”. Se esittelee Halosen maalauksia kotiseudulta Lapinlahdelta, matkoilta Suomessa sekä Halosenniemen ateljeekodin ympäristöstä Tuusulanjärven rannalta. Suomalaisen kansan ja luonnon kuvaajana tunnetun Halosen maalauksista välittyvät hienosti vuodenaikojen ja säätilojen vaihtelut. Vielä ehtii käydä tutustumassa näyttelyyn 25.1. asti tiistaista sunnuntaihin kello 12–17.
Uutinen
Mainoskuva Maalle kauvaksi pois -näyttelystä, jossa taidekuva ja tekstiä

Halosenniemen uudet verkkosivut on julkaistu

Tervetuloa tutustumaan Halosenniemen uusiin verkkosivuihin osoitteessa www.halosenniemi.fi. Sivulla näkyy myös Halosenniemen uusi visuaalinen ilme, jonka on suunnitellut mainos- ja markkinointitoimisto Creative Crue. Sivuston teknisestä alustasta vastaa Poutapilvi, jonka kanssa on uudistettu myös Tuusulan kunnan muita verkkosivustoja. Uusien sivujen avulla käytettävyys ja saavutettavuus vastaa nykyajan tarpeita.
Uutinen
Kuva Halosenniemen verkkosivuista

Ihanat joululahjat Halosenniemen ja Erkkolan museokaupoista

Ovatko joululahjat vielä hankkimatta? Halosenniemen ja Erkkolan museokaupoista löytyy hauskoja ideoita pukinkonttiin! Kaupoissa on laaja valikoima tuotteita kirjoista sisustusesineisiin – molemmissa on oma teemansa.
Uutinen
Useita kuvitettuja postikortteja pöydällä.

Pekka Halonen Pariisissa ja Halosenniemessä

Taidemaalari Pekka Halosen laaja näyttely on parhaillaan esillä Pariisin taidemuseossa Petit Palais’ssa ja jatkaa ensi vuoden aikana Alankomaihin ja Tanskaan. Tuusulanjärven rannalla sijaitsevassa taiteilijakoti Halosenniemessä pääsee nauttimaan aidosta tunnelmasta ja Pekka Halosen 160-vuotisjuhlavuoden näyttelystä.
Uutinen
Taidenäyttelyyn on rakennettu kopio hirsisestä ateljeesta.

”Lumen maalari” Pekka Halosen näyttely Pariisissa

Pekka Halonen, Hymni Suomelle -näyttely avautuu Pariisin kaupungin taidemuseossa Petit Palais’ssa 4. marraskuuta. Pekka Halosen taidetta esitellään ranskalaisille ensimmäistä kertaa laajassa retrospektiivisessä näyttelyssä.
Uutinen
Näyttelytilassa tummansinisellä seinällä kolme taideteosta.

Maalarin maisemat täyttävät Halosenniemen

Pekka Halosen syntymästä tulee 23.9. kuluneeksi 160 vuotta. Halosenniemessä juhlistetaan taiteilijan elämää ja uraa uudella näyttelyllä ”Maalle kauvaksi pois – maalarin maisemissa”. Se esittelee Halosen maalauksia kotiseudulta Lapinlahdelta, matkoilta Suomessa sekä Halosenniemen ateljeekodin ympäristöstä Tuusulanjärven rannalta. Suomalaisen kansan ja luonnon kuvaajana tunnetun Halosen maalauksista välittyvät hienosti vuodenaikojen ja säätilojen vaihtelut.
Uutinen
Maisemamaalaus, jossa keskellä aittarakennus ja oikealla suuri pihlaja punaisine marjoineen.

Koko perheen tapahtumapäivä Lasten museojuhlat tarjoaa hauskaa ja monipuolista tekemistä Tuusulanjärven museoissa 23.8.

Perinteeksi muodostunut tapahtumapäivä on täynnä iloista mieltä ja uusia oivalluksia Tuusulanjärven museoissa. Mukana ovat tänäkin vuonna Ahola, Ainola, Halosenniemi, Lottamuseo, Erkkola ja Aleksis Kiven kuolinmökki. Tuusulan oma kirjastoauto Kirre saapuu tuttuun tapaan Halosenniemen parkkipaikalle. Tapahtumapäivänä kaikkiin museoihin on lapsille ja heidän seurassaan saapuville aikuisille vapaa pääsy.
Uutinen
Puisen aidan päällä vaaleanpunainen nukkehahmo ja kaksi keppihevosta taustalla

Halosenniemen kesää vietetään Pariisin taivaan alla

Halosenniemen kesänäyttely Pariisin taivaan alla – taiteilijoiden ranskalaisaiheita avautuu keskiviikkona 30.4. Näyttely esittelee 1800–1900-lukujen vaihteen suomalaistaiteilijoiden maalauksia opintovuosilta Ranskasta. Pariisi keräsi taiteilijoita yhteen eri puolilta Eurooppaa. Kotimaisten taideopintojen jälkeen Pekka Halonen opiskeli Pariisissa 1890-luvun alussa. Keväällä 1894 hänellä oli opettajanaan kuuluisa ranskalainen taidemaalari Paul Gauguin.
Uutinen
Maalauksessa punapukuinen nainen nojaa parvekkeen kaiteeseen katsoen ulos kaupunkimaisemaa.

Tapahtumia Halosenniemessä