Siirry sisältöön
Taidenäyttelyssä Pekka Halosen maalauksia vihreällä seinällä
Pekka Halosen Halosenniemen maisemia Rijksmuseum Twenthen näyttelyssä. Kuva Minna Tuominen

Perjantaina 20.3. järjestetyissä näyttelyn avajaisissa museonjohtaja Caroline Breunesse toivotti kaikki tervetulleiksi, jonka jälkeen Ateneumin museonjohtaja Anna-Maria von Bonsdorff kertoi Pekka Halosesta. Näyttelyn avasi virallisesti Suomen suurlähettiläs Ilkka-Pekka Similä.

Pekka Halosen näyttelyn avajaistilaisuus järjestettiin läheisessä kirkossa. Kuva Rijksmuseum Twenthe

Näyttelyssä on esillä 94 maalausta sekä taiteilijan ateljeekodista Halosenniemestä taiteilijalle kuuluneita esineitä, kuten maalaustarvikkeita, kantele ja sukset. Teokset valottavat Halosen taiteellista kehitystä Pariisin opiskeluvuosista vuoden 1900 maailmannäyttelyn läpimurtoon ja hänen rakastettuihin talvimaisemiinsa.

Näyttelytekstiä ja maalaus seinällä
Pekka Halosen Omakuva Halosenniemen museolta on esillä Rijksmuseum Twenthessä. Kuva Minna Tuominen

Halosen työskentely korosti ihmisen ja luonnon välistä suhdetta sekä suomalaisen maiseman merkitystä kansalliselle identiteetille. Teemat ovat ajankohtaisia myös nykyisessä keskustelussa luonnon haavoittuvuudesta ja ilmastonmuutoksesta. Näyttelyssä näkyy myös Suomen valinta maailman onnellisimmaksi maaksi.

Pekka Halonen – Oodi Suomelle -näyttely avautui yleisölle 21.3. ja on esillä 16.8.2026 asti. Näyttelyn yhteydessä julkaistaan laaja, kuvapainotteinen katalogi, ja museossa järjestetään opastuksia, luentoja, työpajoja sekä suuri juhannusyön tapahtuma.

Useita Pekka Halosen talvimaalauksia sinisellä seinällä
Pekka Halosen talvimaisemia. Kuva Minna Tuominen

Ateneumin Klassikot maailmalle -hanke vie kuvataidetta ulkomaille Jane ja Aatos Erkon säätiön tuella. Pekka Halosen näyttely kiertää Pariisin Petit Palaisen jälkeen Hollannissa ja Tanskassa. Halosenniemen museo on ollut mukana näyttelyn suunnittelussa ja museomme kokoelmista nähdään useita Halosen teoksia ja Halosenniemen alkuperäisesineistöä.

Katso myös

Lisää uutisia

Tuusulan museolle ja Pekka Halosen seuralle Tuusula-Seuran Ruusut

Tuusula-Seura Ry antoi vuosittaiset Ruusunsa merkittävästä kotiseututyöstä yhteisölle, joka organisoi Pekka Halosen taidenäyttelyä Pariisin taidemuseoon Petit Palaiseen. Ruusut jaettiin Petit Palaiselle, Tuusulan museolle ja Pekka Halosen seuralle Tuusula-Seuran kevätkokouksen yhteydessä.
Uutinen
Taidenäyttelyyn on rakennettu kopio hirsisestä ateljeesta.

”Lumen maalari” Pekka Halosen näyttely Pariisissa

Pekka Halonen, Hymni Suomelle -näyttely avautuu Pariisin kaupungin taidemuseossa Petit Palais’ssa 4. marraskuuta. Pekka Halosen taidetta esitellään ranskalaisille ensimmäistä kertaa laajassa retrospektiivisessä näyttelyssä.
Uutinen
Näyttelytilassa tummansinisellä seinällä kolme taideteosta.