Suunnittelu ja rakentaminen

Halosenniemen suunnittelussa Pekka Halosen tavoitteena oli saada itselleen työtilat ja perheelleen koti. Suomalaisen hirsirakentamisen perinteet näkyvät Halosenniemen rakennuksessa kuten myös ulkomailta ja taiteilijaystäviltä saadut vaikutteet.

Tuusulanjärven ympäristöön tekemillään hiihtomatkoilla Pekka Halonen löysi mieluisan talonpaikan – kapean ja kallioisen Pitkäniemen. Pitkien neuvottelujen jälkeen hän osti reilun hehtaarin kokoisen palstatilan maanviljelijä Johan Robert Alenilta 28.5.1899.

Tonttikaupan jälkeen Halonen toivoi pääsevänsä rakentamaan nopeasti, mutta töiden aloitus aina vain viivästyi. Maaliskuussa 1900 Halonen kirjoitti I. K. Inhalle valitellen lumen tulon paljoutta, mikä esti kivityöt:

— Täällä elellään vaan hiljakseen yksin päivin. Lunta tulee kauheasti. Jos et sano minua valehteliaksi niin sanon totuuden, että meidän niemellä on paikkoja, jossa on 7 kyynärää lunta. Niemi parka on nyt vaan yksi lumimöhkäle. Siellä olisi pitänyt jo kivityön alkaa sitten, vaan lumentulolta ei ole kyvennyt; yrittäneet ovat useamman kerran vaan turhaan. Nyt se kai jää ensi syksyyn. Enhän noita ole saanut hirsiäkään niin mitäpä kivijalkakaan siellä tekee töröttämässä. —

Rakennustöiden viivästyminen ja myöhemmin niiden hidas eteneminen johtuivat ennen kaikkea jatkuvasta rahapulasta.

Rakennustyöt käynnistyvät

Rakentaminen pääsi vauhtiin lopulta keväällä 1901, ja se kesti kaksi kesää ja yhden talven. Ennen töiden käynnistymistä oli vaikeakulkuiselle niemelle pakko rakentaa käyttökelpoinen tie. Perinteisen tavan mukaan urakka oli aloitettu saunasta, jonka katto saatiin valmiiksi kevään kuluessa.

Hirsirungon rakentaminen

Halosenniemi rakennettiin lähes kokonaan talkoovoimin Halosten lapinlahtelaisen suvun voimin. Lopputulos on erinomainen ja kertoo tekijöidensä korkeasta ja monipuolisesta ammattitaidosta. Erityisen hienoa on rakennuksen hirsityö. Myös katteeksi tulevien satojen puupaanujen tervaukseen oli paneuduttu erityisen huolella. Halonen valvoi, että työt tehtiin kunnolla pienimpiä yksityiskohtia myöten. Hän keskittyi myös uunitiilien ja kaakeleiden valmistamiseen sekä muuraustöihin ja lämmitysjärjestelmän suunnitteluun.

Taiteilija Juho Rissanen on muistellut Halosenniemen rakennusaikaa: ”Ensimmäisen kerran jouduin Halosen luo Tuusulaan silloin, kun hän rakensi taloaan. Ihmettelin minä vähän sitä hommaa. Sillä veljekset eivät tehneet taloa kuin kirvesmiehet, vaan niin kuin puusepät. Kaikki hirret höylättiin ja nurkat viimeisteltiin. Joka rako täytettiin ja silitettiin. Mutta valmista siitä näytti sittenkin tulevan, vaikka talo olikin vasta metrin korkuinen.”

Talon punahonkaiset hirret oli hankittu Konginkankaalta. Pekan toiveiden mukaan rungot oli kaadettu keskitalvella, mikä takasi niiden kestävyyden. Komeimmat ateljeen kattokannattajiksi varatut hirret jätettiin pyöreiksi, ja muut sahattiin raamisahalla suorasivuisiksi. Runko salvottiin paikoilleen ja vasta kun se oli valmis, hirret veistettiin aaltokuviolle piilukirveellä. Piiluamisen ensisijaisena tarkoituksena oli esteettisen lopputuloksen lisäksi seinäpinnan lujittaminen.

Pekka Halosen ”tupatölli” valmistui pikkuhiljaa huone kerrallaan. Haloset pääsivät muuttamaan jouluksi 1901 omaan kotiin.

Huonejärjestys harkittiin tarkkaan

Ateljeen sijoituspaikka vaikutti koko rakennuksen huonejärjestykseen. Se oli talon keskeinen paikka ja isännän työhuone. Halonen sijoitti kahden kerroksen korkuisen ateljeensa siten, että sen leveä, huoneen korkuinen ikkuna oli pohjoiseen, joka antoi työskentelyyn tasaisen luonnonvalon. Lämmityksen kannalta ateljee oli rakennuksen haastavin tila, minkä Halonen oli havainnut keskustellessaan Gallen-Kallelan ja Wikströmin kanssa.

Oma lämmitysjärjestelmä

Pekka Halonen innostui pohtimaan lämmitysjärjestelmää ja kirjoitti I. K. Inhalle: ”Niemellä minä kuitenkin käyn melkeen säännöllisesti. Ja teen aina uusia keksinnöitä rakennusalalla. Esim. uuneissa minä tulen tekemään täydellisen mullistuksen vanhaa järjestelmää vastaan. En sentään taida viitsiä patenttia hakea.”

Pekka Halosen uusi järjestelmä lienee ollut eräänlainen kiertoilmajärjestelmä, joka perustui päähormiin liittyvien uunien hallintaan toisen kerroksen vanhempien makuuhuoneen tulisijan pelleillä. Ateljeen ongelman hän ratkaisi varustamalla sen suuren ikkunan harvinaisilla kolminkertaisilla laseilla, ympäröimällä sen kahden kerroksen lämmitettävillä huoneilla sekä rakentamalla tilaan kaksi tulisijaa. Muihin talon ikkunoihin riittivät talvella käytettävät irtopuitteet, ”tuplat”, ja jokaiseen huoneeseen rakennettiin lämmitysuuni. Jokainen tulisija oli hyvin persoonallinen ja väritykseltään varta vasten sijoituspaikkaansa suunniteltu.

Taiteilijakotien suunnittelijat

Pekka Halonen suunnitteli kotinsa yhdessä veljensä Antin kanssa. Hän ideoi ja hahmotteli mielikuviensa tupatölliä sekä kehitti ensimmäiset luonnokset. Suunnitelmistaan hän neuvotteli Antin kanssa, joka käytännön rakentajana konkretisoi ne paperille. Vuosien kuluessa Haloselle oli syntynyt selkeä kuva omasta talostaan. Alkuaan se saattoi pohjata Pariisin aikaan 1892, jolloin vappuillanvietossa ystävykset Emil Wikström, Axel Gallén ja Pekka Halonen olivat luonnostelleet ideaalikuvan suomalaisuudesta ja torpasta sen ilmentäjänä. Syksyllä 1894 Halonen oli vieraillut Visavuoressa ja hänen tupatöllinsä alkoi saada täsmällisemmän hahmon. Visavuorta hän kuvaili Maijalle: ”-— Kyllä täällä on niin ihmeen paljon kaikenlaista hyvää. Itse luonnossa ja asunnossa yhteensä, joissa on niin yhteinen sopusointu että tämä on ihan ideaali asunto täydellisesti. Tämä antaa ihan uutta intoa taas toivomaan omaa kotia, vaikka pienemmässäkin muodossa. —”

Visavuori oli Halosenniemen esikuvana, mutta myös Axel Gallénin Kalela. Halonen oli pyytänyt Gallénilta jopa lupaa saada rakentaa Kalelaa muistuttava talo.

Visavuori, Kalela ja Halosenniemi ovat taiteilijoiden itselleen suunnittelemia koteja ja työtiloja. Ne syntyivät nationalismin hengessä vahvistaen kansallista identiteettiä. Suunnittelussa Axel Gallén, Emil Wikström ja Pekka Halonen olivat päätyneet sijoittamaan kodin ja ateljeetilan saman katon alle. Taiteilijakodit poikkesivat merkittävästi aikakauden puu- ja huvila-arkkitehtuurista. Niiden suunnittelussa hyödynnettiin omaperäisellä tavalla kansanomaista rakentamista, mutta niissä on nähtävissä myös ulkomaisia vaikutteita.