Halosenniemi, Taiteilijakoti Erkkola ja Aleksis Kiven kuolinmökki avaavat ovensa ensi viikolla

29.04.2021

Tuusulan museoiden viiden kuukauden koronasulku on päättymässä. Halosenniemi avautuu maanantaina 3.5. Taiteilijakoti Erkkola avaa ovensa tiistaina 4.5., jolloin myös Aleksis Kiven kuolinmökki avautuu kesäkaudeksi. Museovierailuja ei tarvitse varata etukäteen. Museoissa on kuitenkin rajoituksia asiakasmäärissä, joten museoon pääsyä voi joutua jonottamaan.

Tuusulan museokohteissa toimitaan terveysturvallisuus edellä. Museossa liikkuessa pidetään 2 m turvaväliä muihin henkilöihin sekä seurueisiin ja kasvomaskin käyttöön on vahva suositus. Hyvästä hygieniasta pidetään huolta lisäämällä siivousta ja pintojen puhdistamista. Pyydämme vierailijoiden välttämään sairaana tulemista. Yskitään hihaan tai nenäliinaan. Muistetaan myös hyvä käsihygienia, eli pestään käsiä ja käytetään käsidesiä.

Halosenniemessä on rajattu asiakasmäärä 25 henkilöön ja talossa liikutaan kiertosuunnan mukaisesti. Taiteilijakoti Erkkolassa voi olla samanaikaisesti 10 henkilöä. Aleksis Kiven kuolinmökissä voi samanaikaisesti vierailla 1 henkilö tai saman seurueen henkilöt.

Väinö Blomstedt Pekka Halosen vieraana

Halosenniemessä on esillä näyttely "Suomen valtion stipendiaatteja, kippis siis!", joka juhlistaa Pekka Halosen ystävän Väinö Blomstedtin syntymän 150-vuotisjuhlaa. Jo alkuvuodesta asti katsojia odottanut näyttely on saanut jatkoaikaa kesän yli ja on esillä 29.8. asti.

Pekka Halosen (1865–1933) ja Väinö Blomstedtin (1871–1947) ystävyys alkoi Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, jossa he opiskelivat vuonna 1888. Myöhemmin yhteinen taival jatkui muun muassa Pariisin ja Italian matkoilla.

Suomen valtion stipendiaatteja, kippis siis!
Väinö Blomstedt Pekka Halosen vieraana
3.5.–29.8.2021

Taneli Eskolan valokuvataidetta Taiteilijakoti Erkkolassa

"Ajan virrassa" -näyttelyssä Erkkolassa Taneli Eskolan valokuvissa Tuusulanjärven kuvasto linkittyy kansallismaisemiin ja laajempiin maisemakäsityksiin. Maiseman ajallista ulottuvuutta korostavat Eskolan valokuvien rinnalla Tuusulan taiteilijayhteisön taiteilijoiden maalaukset.

Vuoden 2020 aikana Taneli Eskola valokuvasi paljon Tuusulassa, ja suurin osa näyttelyn teoksista on uusia. Valokuvista voi tunnistaa Fjällbon, Sarvikallion, Tuusulan kirkon hautausmaan, Rantatien ja Halosenniemen. Valaistus-, sää- ja ilmasto-olosuhteet ovat myös merkittävässä roolissa valokuvissa vuodenaikojen vaihteluissa.

Ajan virrassa
– Taneli Eskolan valokuvataidetta
4.5.–19.9.2021

_______________________________________

Halosenniemi
Halosenniementie 4–6 (Rantatie), Tuusula
p. 040 314 3466
www.halosenniemi.fi
www.facebook.com/halosenniemi
www.instagram.com/halosenniemi

Avoinna ma–su klo 10–17
Pääsymaksut 10/8/4 €. Museokortti-museo.

Taiteilijakoti Erkkola
Rantatie 25, Tuusula
Puh. 040 314 3471, erkkola@tuusula.fi
www.erkkola.fi
www.facebook.com/erkkola
www.instagram.com/taiteilijakoti_erkkola

Avoinna ti–su klo 10–17
Pääsymaksut 6/4/2 €. Museokortti-museo.

Aleksis Kiven kuolinmökki
Rantatie, Tuusula
www.tuusula.fi/aleksiskivenkuolinmokki

Avoinna ti–su klo 10–17
Vapaaehtoinen pääsymaksu

Takaisin