Opastukset

Halosenniemeen otetaan sisälle enintään 50 henkilöä samanaikaisesti. Ryhmien enimmäiskoko on 40 henkilöä. Halosenniemen alueella saa opastaa vain museon oma henkilökunta.

Yleisöopastus

Yleisöopastukset pidetään museon aukiolopäivinä sunnuntaisin

  • klo 13 suomeksi
  • klo 14 englanniksi

Touko-elokuussa myös keskiviikkoisin klo 14

Opastusvaraukset

Halosenniemeen voi tutustua ilman opastusta. Toivomme kuitenkin ryhmien tekevän vierailuvarauksen etukäteen.

Varaukset viimeistään 7 päivää ennen vierailuaikaa.

Jos vierailu peruuntuu, muista ilmoittaa asiasta. Peruuttamatta jääneistä varauksista veloitetaan 50 € peruutusturvamaksun (sis. alv 24%)

Opastus Halosenniemeen

Museovierailun yhteyteen voi varata opastuksen, jossa kerrotaan taiteilija Pekka Halosen elämästä ja hänen ateljeekodistaan Halosenniemestä Tuusulanjärven rannalla sekä sen hetkisestä taidenäyttelystä.

  • Opastus kestää noin 20 minuuttia ja kokonaisuudessaan vierailuun on hyvä varata noin tunnin verran aikaa.
  • Suomen, englannin ja ruotsin lisäksi opastusta on mahdollista tiedustella muilla kielillä.
  • Opastusmaksu 40 €/ryhmä (alv 0%) ja pääsymaksu 10/8/0 €/henkilö.
  • Ryhmän koko enintään 40 hlö.
  • Opastusmaksua ei veloiteta tuusulalaisilta varhaiskasvatuksen ja opetuksen oppilailta, jos vierailu sisältyy opetussuunnitelmaan
  • Museon aukioloaikojen ulkopuolella laskutetaan lisäksi avausmaksu: arkisin 50 €/h, lauantaisin 60 €/h ja pyhinä 80 €/h.

Tupatöllin salaisuus -opastus

Halosenniemen museoon voi varata ennakkoon lapsille ja perheille suunnatun opastuksen. Siinä tutustutaan perheen elämään ja heidän kotiinsa vihjeiden, tehtävien ja tarinoiden kautta. Mitä jälkiä taiteilija Pekka Halonen on jättänyt jälkeensä? Millaista oli perheen emännän arki ja mitä lapset ajattelivat mallina olosta. Opastuksella kokeilemme mallina oloa. Kokonaisuuden sisältö vaihtelee lasten iän mukaan.
  • Opastuksen kesto on 45 minuuttia.
  • Opastusmaksu 40 € ja pääsymaksut hinnaston mukaan
  • Ryhmän koko max 15 henkilöä