Sointuja siveltimellä

Aika: | 8.9.2015 - 8.12.2015 |
Paikka: | Halosenniemi |
Osoite: | Rantatie, Tuusula |
Järjestäjä: | Tuusulan taidemuseo |
Kuvaus
"Aika Pojat! - Sibelius, Halonen, Gallén 150 vuotta" -juhlavuoden Halosenniemen viimeisen näyttelyn teemana on musiikki. Näyttelyyn on koottu musiikkiaiheisia maalauksia aina kanteleen- ja viulunsoitosta sävelten siivittäminä maalattuihin luontoaiheisiin. Pekka Halosen taiteen ohella teoksia on esillä myös muilta kultakauden taiteilijoilta, kuten Eero Järnefeltiltä, Akseli Gallen-Kallelalta, Albert Edelfeltiltä, Magnus Enckelliltä ja Oscar Parviaiselta. Musiikki innoitti maalaamaan ja toisaalta kuvataiteet ja kirjallisuus vaikuttivat musiikkiin.
Musiikki oli tärkeä innoituksen lähde kultakauden taiteilijoille. Pariisin opiskeluaikoina suomalaisten ja pohjoismaisten taiteilijoiden illanistujaisissa musiikilla oli tärkeä rooli. Perinne jatkui kotimaassa 1900-luvun alussa vastavalmistuneessa Pekka Halosen taiteilijakodissa. Siellä isäntä soitti äidiltään oppimiaan säveliä kanteleella tai Maija-vaimo pianoa. Myös Pekan veli, konserttiviulisti Heikki Halonen soitti viuluaan. Saattoipa naapuri Jean Sibeliuskin intoutua improvisoimaan. Musiikin lisäksi illanviettojen ohjelmaan kuuluivat keskustelut taiteesta ja maan poliittisista tapahtumista.
Pekka Halosen taiteilijatoveri Eero Järnefelt ikuisti Halosen kanteleensoiton Pariisissa guassimaalaukseensa vuonna 1891. Samana vuonna Saimi Järnefelt kirjoitti Pariisissa: "Halonen on oikein Erikin lemmitty ja soittaa niin ihmeen kauniisti kannelta. Hän on talonpojanpoika Lapinlahdelta ja on oppinut äidiltään kannelta soittamaan ja soittaa niin runollisesti ja stämningillä niitä ikivanhoja Kalevanaikuisia melodiijoja. Meillä on usein toti-iltamia jolloin Halonen ilmestyy kannel kainalossaan ja Erik sitten säestää kitarrilla muutamia vanhanaikuisia polkkia ja valssia."
Värit soivat!
Jean Sibeliuksella oli voimakas ajatus musiikin ja värien yhteydestä. Sibeliukselle esimerkiksi F-duuri oli vihreä ja c-duuri punainen väriltään. Sibelius sävelsi kappaleita eri maisemille ja kuuluisan impres-sionistisen ja panteistisen "puusarjan" eli pianosävellyksiä eri puulajeille kuten "Kun pihlaja kukkii" (Op. 75, N. 1) ja "Kuusi" (Op. 75, No. 5). "Sointuja siveltimellä" -näyttelyyn on koottu Sibeliuksen puu-sarjan pohjalta maisema-aiheita ja yhtä lailla Sibeliuksen Finlandian, Karelia-sarjan tai sinfonioiden henkeä kuvaavia luontoaiheita jylhistä Koli-näkymistä metsien huminaan ja koskien kuohuntaan.
Halosenniemessä on nyt esillä Pekka Halosen harvoin näyttelyissä nähty kansallisromanttinen öljymaa-laus "Neiet niemien nenissä" (1895), joka on saanut innoitteensa Jean Sibeliuksen kuorokappaleesta "Väinämöisen venematka". Halonen maalasi teoksensa kesällä 1895 Oulunjärven takana Kivesjärvellä. Sibeliuksen kyseisen kappaleen Halonen oli kuullut Ylioppilaskunnan Laulajien konsertissa vuonna 1893. Sibelius puolestaan oli karelianismin hengessä hakenut innoitetta karjalaisilta runonlaulajilta kuten Pedri Shemeikalta ja Larin Paraskeelta. Esillä on myös kansallisromanttiseen teemaan liittyvä Akseli Gallen-Kallelan "Väinämöisen venematka" (1909) ja Albert Edelfeltin "Larin Paraske laulaa itkuvirsiä" (1893).
Halosenniemi soi kotikonserteissa
"Sointuja siveltimellä" -näyttelyn oheisohjelmistoon kuuluu neljän kotikonsertin sarja. Sarjan ensim-mäinen osa kuullaan Pekka Halosen 150-vuotissyntymäpäivänä 23.9. "Tämän taulun haluaisin laulaa"-konsertissa pianisti Janne Hovi ja sopraano Taina Piira ovat poimineet näyttelystä teoksia, jotka saavat heidän sielunsa soimaan. Sarjan toisessa konsertissa pääosassa on kantele, kolmannessa konsertissa vieraaksi saapuu kansanmusiikkiyhtye Värttinä ja sarjan päättää joulukonsertti ensimmäisenä advent-tina 29.11. Marraskuussa nähdään myös ensiesitys Keski-Uudenmaan teatterin KUT:n esityksestä Symposion. Pekka Halosen syntymäpäivää vietetään syyskuussa ja Jean Sibeliuksen joulukuussa.
Sointuja siveltimellä
8.9.-8.12.2015
Pekka Halonen, Eero Järnefelt, Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt, Ellen Thesleff, Magnus Enckell, Oscar Parviainen
HALOSENNIEMI
Tuusulan taidemuseo
Rantatie, Tuusula
p. 09 8718 3466, 09 8718 3465
www.halosenniemi.fi
www.facebook.com/halosenniemi
Avoinna
8.-30.9. ti-su 12-17
1.10.-8.12. ti-to, la-su 12-17
Pääsymaksut
aikuiset 6 / eläkeläiset, opiskelijat 5 /lapset (12-18 v.) 2 .
Halosenniemen oheisohjelma syksyllä 2015
Pekka Halosen syntymäpäivä, avoimet ovet Halosenniemessä
ke 23.9. klo 12-17
Vapaa pääsy Pekka Halosen 150-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Kakkukahvit tarjolla 200 ensimmäiselle.
Halosenniemen kotikonsertti: Tämän taulun haluaisin laulaa
ke 23.9. klo 18.00 ja 19.30
Maalaustaide ja musiikki ovat oivallinen yhdistelmä! Mitkä Pekka Halosen upeat maalaukset muusikot päättävät laulaa ja soittaa? Sopraano Taina Piira, pianisti Janne Hovi.
Halosenniemen museo ja Pekka Halosen seura tarjoavat Pekan syntymäpäivän konsertin ilmaiseksi, ennakkoilmoittautuminen pakollinen:
klo 18.00 www.lyyti.in/pekkahalonen150 (loppuunvarattu)
klo 19.30 www.lyyti.in/pekkahalonen150_2
Halosenniemen kotikonsertti: Kanteleen kielin - Halosen valssista Novgorodin hoviin
su 11.10. klo 18
Monen kansan sävelet johdattelevat kuulijat kanneltaja Timo Väänäsen käsissä niin Siperian samojedien kuin Novgorodin hovisoittajienkin pariin. Vilhelmiina Halosen valssi ja karjalainen maanitus soivat perinteisesti ja modernisti.
Liput 10 . Ennakkomyynti alkaa 9.9. Halosenniemessä ja Erkkolassa.
Keski-Uudenmaan teatteri KUT: Symposion
la 7.11. klo 17 & 18.30, su 15.11. klo 17 & 18.30, su 22.11. klo 17 & 18.30, ti 8.12. klo 18
Symposion-näytelmä on vauhdikas ja viihdyttävä kuvaus Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Jean Sibeliuksen taiteilijantiestä ja heidän merkityksestään suomalaisten kansallistunnon kohottajina.
Liput 24/26, liput www.lippu.fi tai www.kut.fi. Tiedustelut p. 09 2735 4000.
Halosenniemen kotikonsertti: Värttinä
su 8.11. klo 15
Kesällä 2014 suomalaisen kansanmusiikin lippulaiva palasi konkreettisesti juurilleen tehdessään runonkeruu-matkan rajan taakse Vienan Karjalaan. Tuo matka vaikutti Värttinään ehkäpä enemmän kuin he osasivat arvatakaan.
Liput 10 . Ennakkomyynti alkaa 7.10. Halosenniemessä ja Erkkolassa.
Halosenniemen kotikonsertti: "Joulu saapuu portin luo..."
su 29.11. klo 18
Joulukonsertit kuuluivat Halosenniemen jouluperinteisiin jo taiteilijan elinaikana. Ensimmäisenä adventtisun-nuntaina lauletaan yhdessä ja kuunnellaan vanhoja tuttuja joululauluja. Sopraano Taina Piira, pianisti Janne Hovi.
Liput 10 . Ennakkomyynti alkaa 28.10. Halosenniemessä ja Erkkolassa.
Halosenniemen joulumyyjäiset
la 5.12. klo 11-16
Perinteiset joulumyyjäiset. Yleisöopastukset klo 13 ja 15. Vapaa pääsy
Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäivä
ti 8.12. klo 12-17
Halosenniemeen vapaa pääsy!