Taide pitkä, elämä lyhyt

Pekka Halonen, Lukeva tyttö n 1913 yksityiskokoelma– Halosenniemi museona 70 vuotta
17.9.–8.12.2019

Halosenniemen ja Tuusulan museon 70-vuotista taivalta juhlitaan Halosenniemen syksyn näyttelyssä "Taide pitkä, elämä lyhyt". Taideteokset ovat suurelta osin Pekka Halosen, mutta mukana on teoksia muilta kultakauden taiteilijoilta Edelfeltistä Schjerfbeckiin. Näyttelyssä esitellään museon omia sekä museolle talletettuja ja lahjoitettuja kokoelmia, valokuvia ja arkistomateriaalia maalausten ohella. Mukana juhlan kunniaksi on myös Tuusulan kunnan uusin taidehankinta.

Kunnallinen museotoiminta Tuusulassa lasketaan alkaneeksi 16.2.1949, jolloin kunta osti Halosenniemen Pekka Halosen perikunnalta. Kauppakirjan ehto rakennuksen museokäytöstä määritteli tulevaa toimintaa. Alkuvuosina museo oli auki kesäkuukausina vain muutaman tunnin viikossa. Vahtimestari asui samassa rakennuksessa, joten museokäytössä oli ateljee ja muutama muu huone. Halosenniemen yläkerran huoneessa kotiseutumuseon aikaan esillä mm. erilaisia punnuksia. Kuva Tuusulan museoMuseotoiminta laajeni ja ammatillistui vähitellen. Halosenniemessä tehtiin perusteellinen remontti ja entisöintityö ennen Pekka Halosen 125-vuotisjuhlia vuonna 1990. Korjaustöissä entinen talonmiehen asunto palautettiin Halosen aikaiseen asuun, ja koko talo käytiin läpi kivijalasta piipunhuippuun.

Halosenniemessä on ollut vuodesta 1992 lähtien säännöllistä taidenäyttelytoimintaa. Halosenniemen kesänäyttely on nykyisin Tuusulan suosituin kesätapahtuma noin 20 000 kävijällään. Tänä kesänä museossa vieraili huikeat yli 25 000 kävijää.

Pekka Halonen, Pihamaalla 1903, Halosenniemen kokoelma. Kuva ToimituskuvaTuusulan kunta on vuosikymmenien varrella hankkinut merkittävän kokoelman Pekka Halosen taidetta. Uusin teos on hankittu viime vuonna vietetyn kunnan 375-vuotisjuhlan kunniaksi. Pihamaalla (1903) -teos on hieno täydennys museon kokoelmiin. Se on realistinen, hieman monumentaalinen ja se ennakoi jo Halosen tulevaa värien käyttöä, kirkastuvaa palettia ja valon kuvausta. Verrattuna Halosen muihin kansankuvauksiin Pihamaalla -teos onkin huomattavasti värikylläisempi. Teos on nyt ensimmäistä kertaa esillä sen hankinnan jälkeen.

Museolla on omien kokoelmien ohella tallennettuna useita kokoelmia. Yksi merkittävimmistä on Pekka Halosen seuran talletus. Nyt esillä on useita seuran omistamia Pekka Halosen maalauksia, muun muassa teoksia, jotka ovat aikaisemmin kuuluneet Ritva ja Olavi Kaurasen kokoelmaan. Kauraset testamenttasivat kaikki omistamansa Halosen teokset Pekka Halosen seuralle ja vastaavasti Gallen-Kallela Museo sai Akseli Gallen-Kallelan teoksia. Gallenin teoksista on Peltopyyn jälkiä (1906) ja Hellettä (1909) mukana tässä juhlanäyttelyssä.

Halosenniemi
Halosenniementie 4–6 (Rantatie), Tuusula
p. 040 314 3466
www.halosenniemi.fi
www.facebook.com/halosenniemi
www.instagram.com/halosenniemi

Avoinna
17.9.–8.12. ti–su klo 12–17

Pääsymaksut
8/6/2 €
Museokortti-museo

Näyttelyn yleisöopastukset
sunnuntaisin klo 13 suomeksi ja klo 15 englanniksi