Halosenniemen kunnostustyö sulkee museon 28.8. alkaen lokakuun lopulle asti

25.08.2023

Halosenniemi sulkee ovensa rakennuskonservointitöiden vuoksi 28.8. alkaen noin kahden kuukauden ajaksi. Museorakennuksessa jatketaan kuntokartoitus- ja korjaussuunnitelman mukaisia korjauksia. Vuorossa on rakennuksen ateljeen suuren ikkunan konservointi ja myös ulkoseinien kunnostusta jatketaan.

Halosenniemen ateljeen ikkuna

Rakennuskonservaattori Tony Lidman teki Halosenniemestä laajan kuntokartoitus- ja korjaussuunnitelma keväällä 2021 ja sen mukaisia kunnostustoimia on tehty jo monessa vaiheessa. Paanukattoa korjattiin ja tervattiin sekä puustoa karsittiin rakennuksen läheisyydestä samana keväänä. Syksyllä 2021 oli vuorossa sisäpuolen kunnostus, kun päivitettiin lämmitys-, valaistus- ja turvajärjestelmiä sekä näyttelytekniikkaa parannettiin. Vuonna 2022 kunnostettiin Halosenniemen hirsiseiniä ulkopuolelta.

Nykytaidetta Nelimarkka-Rahaston kokoelmasta

Kunnostustöiden päästyä käyntiin tarkentuu Halosenniemen avautumisajankohta syksylle. "Haaveita ja näkyjä" -näyttely Halosenniemessä tulee esittelemään lokakuun lopulta alkaen Nelimarkka-Rahaston kokoelman värikkäitä ja monitulkintaisia nykytaiteen teoksia muun muassa Stina Saaristolta, Veikko Mylleriltä, Kim Simonssonilta, Emma Ainalalta, Tommi Toijalta, Jarmo Mäkilältä ja Marja Sunalta. Mukana myös talon isännän Pekka Halosen teoksia.

Lisätietoja
Kulttuuri- ja museotoimenjohtaja Ulla Kinnunen, ulla.kinnunen@tuusula.fi, p. 040 314 3456

Halosenniemi
Tuusulan museo
Halosenniementie 4–6, Tuusula
www.halosenniemi.fi
www.tuusula.fi/museot

Takaisin